|

Miten laihduttaa ja onnistua?

Miten laihduttaa ja onnistua, etenkin jos lihavuus heikentää jo terveyttä ja työkykyä, on hyvä kysymys.


Monet meistä kamppailevat saman haasteen kanssa. Suomalaisista työikäisistä yli puolella on liikapainoa tai lihavuutta. Tämän ongelman kanssa ei ole yksin.

Ensimmäinen tavoite on tunnistaa oma tilanne ja pysäyttää painon jatkuva lisääntyminen. On tärkeää katsoa peiliin lempein silmin ja ymmärtää, että muutos lähtee pienistä askelista.

Uuden vuoden lupaukset ja muutoksen haasteet

Monien uuden vuoden lupaukset liittyvät painon pudottamiseen vuosi toisensa jälkeen. Ajatukset uusista aloituksista tuovat mukanaan toivon ja odotuksen tunteen. Joulun mässäily ja epäsäännöllinen ruokailu voi kirvoittaa miettimään ruokatottumuksia tai liittymään liikuntakeskuksen jäseneksi.

Uuden vuoden päätökset saattavat olla lupausten aika, mutta usein ne unohtuvat kiireisen arjen keskellä. Tällöin liikuntakeskuksen tai ravitsemusterapeutin ohjauksen maksu ja säännöllinen lukujärjestys voivat motivoida liikkumaan ja auttaa laihtumisessa.

Säännöllisyys tuo turvaa ja auttaa pitämään kiinni tavoitteista, vaikka arki myrskyäisikin. Laihtumista voidaan tukea myös tipattomalla tammikuulla ja herkuttomalla helmikuulla. Näiden pienten päätösten avulla voi löytää uudenlaista itsekuria ja voimaa kohti kestävää muutosta.

Tunnista tilanteesi rehellisesti

Tiedätkö oman painosi? Milloin viimeksi olet käynyt vaa’alla? Vai oletko vain ostanut isompia vaatteita tai vetäissyt päälle venyvästä materiaalista olevat mukavat vaatteet?

Eräs nainen kertoi, että hänellä ei ole kokovartalopeiliä kotona. Vain kasvopeili, jonka avulla hän laittoi viehättävän kasvomeikin ja kampauksen. Puoli vuotta myöhemmin hän harmitteli, että olikin päästänyt itsensä lihomaan, kun ei ollut käynyt vaa’alla eikä ollut katsonut vartaloaan peilistä vuosikausiin. Siinä kohtaa hykertelin tyytyväisenä ohjaajana, että vau, muutos etenee.

Muutoksessa monesti tärkein ja vaikein asia on omien ajatusten ja asenteiden työstäminen. Kun uskaltaa kohdata totuuden, voi aloittaa todellisen muutoksen.

Ravitsemusterapeuttiasiakkaissani on ollut monia henkilöitä, joilla ei ole ollut tietoa edes siitä, millä kymmenluvulla heidän painonsa on. Terveystarkastuksessa puntarille astuminen on tuonut painon osalta ikävän yllätyksen. Lisäksi laboratorioarvojen tulokset kertovat, että monella lähes satakiloa painavalla naisella ja reilut satakaksikymmentäkiloa painavalla miehellä on jo merkkejä aineenvaihdunnan poikkeavuuksista, kehittyvistä terveyshaitoista. Kuvittele, miten järkyttävää voi olla saada tällaisia uutisia – mutta samalla se voi olla herätyskello muutokseen.

Toisaalta on paljon niitä, joilla on historiassaan kokeiltuna kaikki mahdolliset dieetit ja kuurit. Paino on kyllä pudonnut, mutta kuurin jälkeen kivunnut takaisin jopa bonuskilojen kera. Tällöin pystyvyyden tunne on romuttunut.

Myös kehosuhde voi olla huonontunut. Usein ruokasuhteessa on pulmia. Tärkeintä on löytää keinoja, jotka toimivat pitkällä aikavälillä ja vahvistavat pystyvyyden tunnettasi ja vähitellen myös itsetuntoasi.

Lihavuuteen liittyy sairauksia

Lihavuuden myötä verenpaine on usein koholla. Kolesteroli-, sokeri- ja insuliiniaineenvaihdunta voi vilkuttaa poikkeavia arvoja ja kertoo esidiabeteksesta. Kuorsauksen ja väsymyksen vuoksi tutkitaan uniapneaa.

Kuvittele, miten raskasta on herätä joka aamu väsyneenä, vaikka olisi nukkunut koko yön. Tai millaista on koholla olevien veren sokeriarvojen vuoksi olla väsyksissä päivällä, etenkin aterioiden jälkeen.

Lihomisen myötä terveyspulmat voivat olla jo kovaa vauhtia kehittymässä. Myös tuki- ja liikuntaelimistö on kovilla. Polvien kivut huolestuttavat, ja jokainen askel voi tuntua tuskaiselta. Mielialakin on apea. Mielialan laskiessa jaksaminen vähenee ja elämänlaatu heikkenee.

On tärkeää, että ymmärrämme ja hyväksymme oman tilanteemme, jotta voimme tehdä päätöksen kehittää ruokatottumuksia ja muita elintapoja, sekä sitoutua muutoksen toteuttamiseen.

  • Millainen on oma painohistoriasi?
    Miten rakastavasti suhtaudut omaan kehoosi?
    Miten huolissasi olet omasta jaksamisestasi ja terveydestäsi?
    Mitä ajattelet muutoksesta?

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *